sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kun vain ei voi sanoa ei!

Aloitetaanpa postaus kliseisesti; Tiedättekö sen tunteen kun...?

Niin minäkin. Koen useasti sitä tunnetta, mikä on varmasti monelle muullekin virtuaalihevostelijalle tuttu. Se nimittäin, kun ollaan mukamas satarosenttisesti päätetty, että talliin ei enää yhden yhtä uutta kaviokasta oteta. Ollaan niin olevinaan, että nyt on kaikki saavutettu, eikä mitään muuta tai uutta enää tarvita, saati edes haluta. Kunnes vastaan kävelee jotain yltiöihanaa ja supersuloista, mikä osuu ja uppoaa, suorastaan kolahtaa. Näin kävi minulle. Taas. 

Selailinpa tuossa yksi ilta taas hevostalli.netiä ja vastaani tupsahti tälläinen topiikki, jossa kaupiteltiin toinen toistaan ihanampia naapurimaan tuonteja. En tiedä mikä sai minut avaamaan linkin, varsinkaan kun se ei varsinaisesti minua millään tavalla edes koskettanut. Ja etenkin, koska olin vasta toitottanut ja toivonut talliporukan pitävän minua vähän silmällä, varsinkin tälläisten yllärihankintojen suhteen. Tässä välissä kunniamaininta tallin tarkkasilmäiselle hoitajalle Oonalle, joka suoriutui yleisellä tasolla annetusta tehtävästä varsin kymppiplussan arvoisesti;

""Meikäläinen on henkilökohtaisesti tehnyt jokaisen hoitajan läsnäollessa lupauksen olla majoittamatta enää yhtäkään kaviokasta talliin ja jos toisin tule tapahtumaan, saa vetäistä hihasta ja ronskin ottein muistuttaa mitä vastikään sovittiin."

Ellen! Onks tää nyt se hetki, kun pitää tulla nykimään hihasta ja mulkoilemaan pahasti?!
Ei vaan Bulle on kyllä aika söpö ja Ellen on ihan varmasti ansainnut oman tätiratsun :D
t. Oona
"

Kyllä Oona, tämä oli se hetki, mutta se taisi jo mennä. Jukolan tuonnit-sivulta pääsee ihailemaan meidän uutta tulokasta, alias Ellenin elämänsä ensimmäistä tätiratsua Bullea. Kyllä, luit oikein. Omaa tätiratsua ei minulla vielä olekaan ollut, joten Bulle tulee hyvään ja tarpeelliseen käyttöön. Aina löytyy selityksiä ja syitä. ;)

Mutta eikä tuo nyt ole aivan yltiöihana tapaus?

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Onnellisen tallinomistajan mietteitä harrastetallin ylläpidosta

Perustin Pulliksen ensimmäisen kerran 17.2.2009, yhdessä virtuaalituttavani Tanjaan kanssa. Tuolloin Pullis oli vähän niinkuin vitsillä tekaistu, samoiten kun tallin virallinen nimi, Pakkopulla. Pullis toimi pitkän tovin pientallina, mutta muuttui ratsutalliksi vuoden 2016 vaihteessa, minun innostuttua kahlimaan talliin lisää omia ja yksityisiäkin koneja. :) Vuosien saatossa Pullis on taukoillut paljon, ehkä ärsytykseenkin asti. Joku joskus johonkin hevostalli.netin esittelytopiikkiin tokaisikin että "ei kai taas..", ärsytyksistä huolimatta Pullis on aina tuntunut sellaiselta omalta tallilta, jota on pidempienkin horrosten jälkeen ollut tuttua ja turvallista, mukavaa ja antoisaa jatkaa. Pulliksen ylläpidon, taukojen ja kaiken muun mahdollisen ohessa on kasvanut myös itse.

Pulliksessa oli alkuun vain alle 10 hevosta. Hoitajista meillä ei jostain syystä ole koskaan ollut pulaa ja siitä olen hurjan, hurjan onnellinen. En tiedä mikä siinä on, ehkä se, että pyrin omalla toiminnallani olemaan mahdollisimman aktiivinen omistaja ja järjestämään hoitajille mielekästä, aktiivista ja monipuolista toimintaa. Olen myös kiinnostunut kehittämään Pullista ja jos joku muistaa ensimmäisen version kyseisestä tallista, on se tähän päivään muuttunut paljon siitä.

Pulliksen ehdoton voimavara on hoitajat ja tätä nykyä myös yksityisten omistajat. Ilman heitä talli ei olisi mitään. Nämä henkilöt inspiroivat ja motivoivat minua enemmän kuin mikään muu. Jos Pulliksessa ei olisi yhtään hoitajaa tai yksityisen omistajaa, se tuskin olisi enää pystyssä. Meillä on aina ollut upea yhteishenki, josta en voi olla kuin kiitollinen. Tallin hoitajista ja yksityisten omistajista on tullut kuin kavereita, joiden kanssa voi päivittäin kokoontua ja rupatella foorumin pulinaketjussa. Vaikka joku olisi hetken tai pidemmänkin tovin poissa, otetaan se aina takaisin vastaan hyvillä mielin. Näin myös minut on otettu. Jos yksikään hoitaja tai yksityisen omistaja lukee tämän postauksen, tahdon sanoa Sinulle lämpimimmät kiitokset. Olet osana toteuttamassa unelmieni tallia, jonka olemassaolo on suuresti sinunkin panoksestasi kiinni. Kiitos!

Moni joskus miettii paljonko näin "suuren" ja toiminnaltaan laajan tallin ylläpito ja päivittäminen vie aikaa. Olen koneella lähes päivittäin ja Pulliksesta on muodostunut iso osa oikeaakin elämääni. Toki oikea ja virtuaalielämä erikseen, mutta tämä on kyllä huippuharrastus, jossa pääsee kehittämään omia kirjoitustaitojaan, lukemaan mitä mahtavimpia hoito/päiväkirjamerkintöjä, keksimään hauskaa ja monipuolista toimintaa ja kaikkea muuta maan ja taivaan välillä. Pullis on talli, josta ei ikinä lopu tekeminen kesken. Voisin olla koneella vaikka koko päivän, eikä kaikki hommat olisi vielä silläkään kuitattu. Virtuaalitallin ylläpito, ainakin Pulliksen on ikuisuusprojekti, aina keksii jotain uutta ja kehitettävää. Peruspäivä on sellainen, että käyn illalla koneella, luen hoittarit, päivitän tapahtumat ja osallistujalistat, vastailen vieraskirjaan sekä seurailen foorumia ja blogia. Joskus olen päivän tai parikin poissa, joskus pidemmänkin aikaa. Pulliksen poppoo on ymmärtäväistä ja kärsivällistä sakkia, se on tullut huomattua. Pidemmistäkään päivityskatkoksista ei sakoteta/erota hoitajan hommista tai viedä omaa hevosta toiselle tallille. Nyt olemme kyllä saaneet sellaisen porukan kasaan, josta haluaisin pitää kynsin ja hampain kiinni, heh!

Parasta oman virtuaalitallini ylläpidossa on ehdottomasti yhteishenki. Jaksan aina uudelleen ja uudelleen toitottaa sen perään, mutta se vain on yksi suurimmista voimavaroista, jotka antavat aihetta Pulliksen ylläpitoon. :)

Terveisin onnellinen tallinomistaja

maanantai 22. helmikuuta 2016

Blogin avajaiset ja siinä sivussa uusimmat ja kuumimmat tallijuorut

Heissulivei vain ihanaiset tallilaiset ja miksi ei ulkopuoliset kävijätkin, jotka olette yhtä tai toista kautta löytäneet tienne tähän blogiin!

Aluksi kerrottakoon, että tämä toimii Ratsutalli Pakkopullan, eli Pulliksen omana pikkublogina. Kaikki täällä kerrottava ja tallilla tapahtuva ovat siis vain ja ainoastaan oman pienen mielikuvitukseni tuotosta.

Täällä on tarkoitus päivitellä tallin menoa, niin hyvässä kuin pahassa. Tämän blogin tarkoitus on toimia jatkossa niin sanotusti tallin päivityslootana, johon kootaan tallin uusimmat ja tärkeimmät tapahtumat. Foorumin puoleiset henkilökunnan talliturinat tulevat siis olemaan ja pysymään aina, blogitekstit eivät tule korvaamaan niitä mitenkään tai missään määrin. :) Tänne ei siis turinoida turhia, vaan pyritään pysymään asialinjalla ja kertomaan ajankohtaisimmat uutiset ja kuumimmat tallijuorut lyhyesti ja ytimekkäästi.

Nyt kun blogi on esitelty, on aika kertoa tallin uusimmat ja kuumimmat juorut. Olemme parin päivän sisään saaneet taas uutta vahvistusta talliin, tällä kertaa luojan kiitos hoitajaihmisten muodossa. Meikäläinen on henkilökohtaisesti tehnyt jokaisen hoitajan läsnäollessa lupauksen olla majoittamatta enää yhtäkään kaviokasta talliin ja jos toisin tulee tapahtumaan, saa vetäistä hihasta ja ronskin ottein muistuttaa mitä vastikään sovittiin. Kukkaruukusta aiempaan, tervetuloa Wonder, Jillian ja Hex! Punapäinen, pisamanaamainen neitokainen on Wonder ja Sutina-neidin uusi onnellinen hoitaja. Lähes samoilla minuuteilla hoitajanpestiin värvättiin myös Jillian, jonka tunnistaa aina päivettyneestä ihosta ja tummasta tukasta. Jillian hoitaa tallilla tätä nykyä Maxia. Seuraavana päivänä talliin asteli myös rempseänluonteinen Hex, joka omi suloisen Rio-ponin hetimiten omakseen. Lämpimät tervetuliaistoivotukset vielä koko konkkaronkalle, mahtavaa saada uutta ja aktiivista porukkaa talliin! :)

Muita uutisia, mitä talliin tulee ovat merkkisuoritukset, jotka viimein pitkän pähkäilyn ja suunnittelun tuloksena päästiin ottamaan käyttöön. Näitä on tulossa vielä läjäpäin lisää, jahka vain vauhtiin päästään ja kunnolla. Kevääseen mennessä tämän osion pitäisi olla taputeltu suhteellisen valmiiksi. Lisäksi tahdon mainostaa uusia monimuotoisia ja monipuolisia tapahtumiamme, joista löytyy iloa niin tallilaisille kuin ulkopuolisille kävijöillekin. Eritoten ulkopuolisia kävijöitämme suosittelen tutustumaan maaliskuussa järjestettäviin hiihtoratsastuskilpailuihin, jotka pitävät sisällään mitä mainioimmat valmennuspakettipalkinnot. Osallistuminen on helppoa kuin heinän teko, ei muuta kuin nimi listaan niin olet kilparatsusi kanssa mukana valmennuspakettien arvonnassa. Kaikki osallistumaan, jooko? Tätä ei kannata missata! ;)